|

K3-ryhmä harjoituksissa toukokuussa 2010. Kuvasta puuttuvat Daniela ja Bertta
Kilpa 3-ryhmä koostuu luistelijoista, jotka kilpailevat Mineissä ja B-silmuissa. Jokaiselle luistelijalletehdään oma kilpaohjelma kun tarvittavat taidot on opittu. He kilpailevat alue-, seura- ja kutsukilpailuissa sekä osallistuvat mahdollisuuksien mukaan myöskansainvälisiin Interclub-kilpailuihin. Kauden aikana luistelijoiden kehittymistä seurataan myös elementtitestein. K3-ryhmäläiset harjoittelevat jäällä noin viisi tuntia viikossa, lisäksi heidän viikko-ohjelmaansa kuuluu oheisharjoittelua, balettia sekä koreografiaa. Perusluistelun, erilaisten piruettien, liukujen ja askelten lisäksi K3-ryhmäläiset hiovat yksöishyppyjä sekä akselia ja he ovat aloittaneet kaksoishyppyjen harjoittelun.

K3-ryhmä 2009-2010
|