SM-Noviisien aluemestaruuskilpailu Golla Cup luisteltiin vapaaohjelmakilpailuna Pirkkolassa. Helsingin Taitoluisteluklubi oli edustettuna kahden luistelijattaren voimin. Molemmat tytöt luistelivat hyvin. Katja Hopun ohjelmassa oli myös ensi kertaa kaksoisakselin yritys. Katjan sijoitus oli 18. ja Oona Malmin 19. Tulokset
|
|
Debytantit, II-lohkon 2. valintakilpailu, 6.2.2010 |
|
Emma Niemi luisteli iloisesti hopealle Debytanttien II-lohkon toisessa valintakilpailussa Vaasassa pistein 48,85. Emmi Peltonen oli neljäs pistein 44,69 ja Jade Rautiainen sijoittui viidenneksi pistein 44,20. Emma, Emmi ja Jade saivat kaikki paikan Kultafinaaliin. Laura Sipiläinen sai hopeafinaalipaikan jo ensimmäisestä valintakilpailusta. Vaasassa hänen sijoituksensa oli 23. pistein 36.22. Porissa 14.3.2010 järjestettävissä finaaleissa nähdään siis kaikki HTK:n Debytanttitytöt. Onnea! Tulokset

|
|
A-silmut, 2. aluekilpailu 6.2.2010 |
|
Espoon Laaksolahdessa järjestetyssä toisessa A-silmujen aluekilpailussa HTK:ta edusti neljä luistelijaa. Vuonna 2000 ja myöhemmin syntyneiden A-silmujen sarjassa Mariela Tapio luisteli hienosti kultaa ja Suvi-Tuuli oli 11. A-silmut 98-99-sarjassa kilpailivat Jella Rautiainen (13.) ja Janika Pasanen (14.). Tulokset
|
|
B-silmut 98/99, 2. aluekilpailu, 2.2.2010 |
|
Julia Sandelin luisteli hienosti voittoon -99 syntyneiden sarjassa B-silmujen toisessa aluekilpailussa. Roosa kantola oli neljäs ja Saara Kokkonen kuudes. Jenny-Rosa Mattilansijoitus oli 11..
-98 syntyneiden B-silmujen sarjassa kilpailivat Laura Rajala (11.) Jutta Harju (14.) ja Kia Malin (15.). Lisäksi Lauran notkeat liu'ut palkittiin erikoismaininnalla.. |
|
Junioreiden 3. lohkon 2. valintakilpailu, 30.-31.1.2010 |
|
Leena Rissanen luisteli Hämeenlinnassa upeasti Junioreiden toisen valintakilpailun voittoon!
Lauantaina luistellun lyhytohjelman jälkeen Leena oli toinen, Riikka Peura kahdeksas, Nora Jokela kymmenes ja Lina Ozolina 14. Sunnuntaina Leena voitti vapaaohjelman vakuuttavalla suorituksellaan ja vei voiton kokonaiskilpailussa pistein 96,67. Riikka oli vapaaohjelman neljäs ja nousi pistein 81,39 kuudenneksi. Linan lopullinen sijoitus oli 13. (70,94) ja Noran 14. (68,47). Tästä kilpailusta Leena ja Riikka saivat paikan Junioreiden loppukilpailuun. Ensimmäisestä kilpailusta paikkansa lunasti Daisy Nevalainen, joten loppukilpailussa Oulussa 27.-28.2.2010 HTK:ta edustaa kolme luistelijaa. Onnea!
|
|
B-silmut 2000 ja nuoremmat, 2.aluekilpailu 26.1.2010 |
|
Nuoremmat B-silmut Venla Mikkelä, Alisa Hakola ja Pinja Tauriainen luistelivat hienosti kaikki kärkikymmenikköön Myllypurossa järjestetyssä aluekilpailussa. Venla sijoittui neljänneksi ja sai kunniamaininnan hyvistä pirueteistaan. Alisa oli kuudes ja ensimmäistä kertaa Silmu-sarjassa luistellut Pinja kymmenes. Tulokset |
|
SM-noviisien 2. lohkon 2. vk 16.-17.1.2010 |
|
Tikkurilassa järjestetyssä SM-noviisien 2. lohkon 2. valintakilpailussa luistelivat SM-noviisimme Katja Hoppu ja Oona Malm. Lyhytohjelman jälkeen Katja oli 22. ja Oona 31. Vapaaohjelmassa Katjan sijoitus oli 15. ja lopullinen sijoitus oli 18. pistein 79.27. Suorituksellaan Katja lunasti itselleen paikan SM-noviisien Hopeafinaaliin. Tulokset |
|
Wasa Cup 8.1.2010-10.1.2010 |
|
Uuden vuoden kisakausi pyörähti mahtavasti käyntiin, kun HTK oli edustettuna Vaasassa kymmenessä sarjassa peräti 24 luistelijan voimin. Viikonloppuna nähtiinkin paljon hienoja suorituksia ja hyviä sijoituksia. Mitalisaldo oli hieno, kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Kultaa nappasivat Inka Koivisto Small Chicks-sarjassa ja Emma Niemi Debytants A-sarjassa. Hopealle luistelivat Cubs-sarjoissa Daniela Kumlin (-00 syntyneet) ja Pinja Tauriainen (-01 ja myöh. syntyneet). Pronssia toivat Springs A-sarjassa Mariela Tapio ja Junior A-sarjassa Leena Rissanen.
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 3 / 16 |